Kodikkaissa Presso-kahviloissa paistetaan tuoretta pullaa aamusta iltaan. Tuoksuva pulla ja vastakeitetty kahvi ovat houkutelleet suomalaisia kokoontumaan ja kahvittelemaan Pressoihin jo parikymmentä vuotta.

”Suomalaisille pullakahvien nauttiminen on tärkeää, se kuuluu vahvasti meidän perimäämme. Parasta on tietysti, kun kahvit saa nauttia yhdessä jonkun toisen kanssa. Prismojen ja kauppakeskusten yhteydessä sijaitsevissa Pressoissa kahvittelu ja toisten tapaaminen on tehty helpoksi, tullaanhan kauppaan joka tapauksessa arjen asioita hoitamaan”, ketjupäällikkö Janne Kulovuori SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta kertoo.

”Kahviloissamme on paljon kanta-asiakasporukoita, jotka saattavat kokoontua päivittäinkin Pressoon kahville. Kahvihetki Pressossa tarjoaa sosiaalisen ilonpilkahduksen päivään,” Kulovuori toteaa.  ”Yhtä lailla Presso saattaa tuntemattomia yhteisen jutustelun äärelle. Vastapaistetulla pullalla on hyvä vaikutus.”

Vahvassa istuu myös suomalaisten mieltymys voisilmäpullaan, se on Pressojen myydyin tuote kahvin kaverina. Perinteisen herkun lisäksi tarjolla on muitakin suomalaiseen makuun sopivia tuotteita, kuten vastapaistettuja viinereitä, piirakoita ja useita vaihtoehtoja suolaisen nälkään tai välipalaksi. Tuoreudelle on laatutakuu ja uunit ovatkin kuumina koko kunkin kahvilan aukioloajan.

Juhlavuonna Presso-kahvilat haluavat levittää yhteisten pullakahvien ilosanomaa myös ympärilleen. ”Kukin Presso valitsee itse tavan, jolla juhlavuotta haluaa viettää. Yhteistä kaikille on kahviloissa jaettavat yllätykset sekä kahvintuoksuisia palkintoja sisältävät arpalipukkeet,” Kulovuori kertoo.

KSO:n Pressot löytyvät Kauppakeskus Pasaatista sekä Prismoistamme Kotkasta ja Kouvolasta.

ABC:n ensimmäiset Peukkupäivät tarjoavat yllätyksiä koko viikonlopun ajaksi perjantaista sunnuntaihin 13.-15.3.2020! Iloinen tapahtumaviikonloppu täyttää ABC Liikennemyymälät karnevaalitunnelmalla ja herkullisia tarjouksia löytyy niin ABC Marketin kuin ravintolankin puolelta.

 

Koko tapahtumaviikonlopun ajan vatsat täyttää runsas ja herkullinen street food -noutopöytä, josta aikuiset nauttivat 10 € ja lapset 5 € hintaan.

Makeannälkään löytyy kahvilan puolelta mainio munkki ja kahvi -tarjous 2 €!

ABC Market on pullollaan huipputarjouksia koko perheelle! Maista Fazer Premium -uutuusjäätelöpuikko ja ilahduta takapenkkiläisiä koko automatkaksi riittävällä Suksiboxi -makeisrasialla!

Peukkupäivien aikaan eri ABC Liikennemyymälöissä järjestetään myös paikallisia tempauksia ja tapahtumia!

Osallistu #peukkupäivät -kuvakilpailuun ja voita huippupalkintoja!

Jaa kuva omista hetkistäsi Peukkupäivillä Instagram-profiilissasi tunnisteella #peukkupäivät. Kaikkien kuvan jakaneiden kesken arvomme 10 risteilylahjakorttia Viking Linelle, 10 hotellilahjakorttia Sokos Hotelleihin sekä 10 lahjakorttia ABC:lle. Instagramin lisäksi voit osallistua jakamalla kuvasi kommenttina kilpailua koskevaan ABC:n Facebook-julkaisuun.