9.11.2015
Uudistettu Radisson Blu Hotellien Super Breakfast -aamiainen hivelee kaikkia aisteja. Super Breakfast on nyt tarjolla Helsingissä Radisson Blu Plaza Hotellissa ja vaiheittain myös kaikissa muissa Suomen Radisson Blu Hotelleissa alkuvuoteen 2016 mennessä.
Luomumunista toiveidesi mukaan paistettuja omeletteja ja vohveleita, itse puristettua appelsiinimehua, maistuvia smoothieita, metsämansikkahilloa, uunituoreita leivonnaisia ja runsain mitoin muita aamiaisherkkuja houkuttelevasti esille aseteltuina. Tätä kaikkea on Radisson Blu Hotellien uudistettu aamiainen.
– Ajatuksena on saada asiakas tuntemaan, että me täällä keittiössä olemme valmistaneet aamiaisen juuri hänelle. Tuotteissa näkyy keittiön kädenjälki: käytämme korkealaatuisia, tuoreita sesongin raaka-aineita ja suomalaisia erikoisuuksia. Sama yksilöllinen ajatusmaailma jatkuu aamiaisen kauniissa esillepanossa, esittelee keittiömestari Mike Tuomi Radisson Blu Plaza Hotellista.
Tunnelma kuin maalaistorilla
Aamiaiskattaus muistuttaa pienine yksityiskohtineen enemmän maalaistoria tai deliä kuin perinteistä buffetpöytää.
– Haluamme tarjota asiakkaillemme moniaistisen ja kokonaisvaltaisen aamiaiselämyksen. Esimerkiksi esillepanot, oikeanlainen valaistus, tuoksut, musiikki ja tilojen lämpötila ovat kaikki miellyttävän aamiaiskokemuksen ainesosia, kuvailee Suomen Radisson Blu Hotellien markkinointipäällikkö Marileea Järnefelt.
Hotellit haluavat toimia myös vastuullisesti, joten erityishuomiota on kiinnitetty sekä ruoan terveysvaikutuksiin että aamiaisella syntyvien jätteiden määrän minimointiin.
Maistuisiko tryffelimunakas?
Uusi Super Breakfast on kehitetty asiakkaiden tarpeita ja toiveita kuulemalla sekä aamiaiseen ja ateriointiin liittyviä trendejä analysoimalla. Trendeissä korostuvat muun muassa yksilöllisyys, terveellisyys ja autenttisuus.
– Yksittäisistä tuotteista esimerkiksi erilaiset mehut ovat nyt suursuosiossa. Meillä asiakas voi puristaa itse appelsiineista mehunsa tai valita automaatin monista mehuvaihtoehdoista. Tarjolla on myös terveellisiä mehushotteja ja smoothie-juomia, Mike Tuomi kertoo.
Yksilölliset valinnat korostuvat aamiaisen omelettilistalla.
– Sesongin täytevaihtoehtoja ovat esimerkiksi kantarellit, tryffeli ja savuporo. Omelettien ohella paistamme asiakkaiden toiveiden mukaisesti luomumunia ja vohveleita sekä keitämme uppomunia.
Mike Tuomi tiimeineen paistaa aamuisin noin sata munakasta. Parhaimmillaan Plazassa käy yli 500 asiakasta per aamiainen.
Tärkeä hotellin valintakriteeri
Kun liikematkustaja valitsee hotellia, ylivoimainen ykkönen valintakriteereissä on sijainti. Aamiainen tulee listalla heti kakkosena.
– Aamiainen on paitsi päivän tärkein ateria myös nouseva trendi liike-elämässä. Aamiaiskokoukset ovat tasaisesti kasvattaneet suosiotaan, ja siksi Radisson Blu Hotellit haluavat olla mukana kehittämässä tuotteita ja palveluita, jotka tuottavat lisäarvoa asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin, Marileea Järnefelt toteaa.
18.12.2024 | Paikallisia uutisia
16.12.2024 | Paikallisia uutisia
13.12.2024 | Paikallisia uutisia