Mene Etusivulle

Hallinto ja johto

Kymen Seudun Osuuskauppa tarjoaa asiakasomistajilleen laadukkaiden palvelujen ja hyvien etujen ohella mahdollisuuden osallistua päätöksentekoon.
Kymen Seudun Osuuskauppa on osa valtakunnallista S-ryhmää, mutta silti täysin itsenäinen yritys. Kymen Seudun Osuuskaupan omistavat asiakasomistajat – kukin yhtä suurella osuudella. Kaikki päätökset toiminnan kehittämisestä ja linjauksista tehdään omalla alueella ja omassa maakunnassa, sen ihmisten etua ajaen. Kaikkien Kymen Seudun Osuuskaupan toimielinten jäsenten tulee noudattaa lain ja sääntöjen määräyksiä käyttäessään heille uskottua päätösvaltaa.Tutustu Kymen Seudun Osuuskauppa -konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmään ja yhteisösääntöihin.

Kymen Seudun Osuuskaupan hallitus

Hallituksen muodostavat toimitusjohtaja ja neljä hallintoneuvoston valitsemaa jäsentä. Hallintoneuvosto valitsee jäsenet yhdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Hallituksen puheenjohtajana toimii sääntöjen mukaan toimitusjohtaja. Hallitus valitsee keskuudestaan kalenterivuodeksi kerrallaan varapuheenjohtajan.Hallituksen tehtävänä on edistää ja hoitaa osuuskaupan etua ja asioita osuuskuntalain, osuuskaupan sääntöjen sekä edustajiston ja hallintoneuvoston antamien ohjeiden ja päätösten mukaisesti. Hallitus vastaa myös liiketoiminnan menestyksellisyydestä. Hallitus mm. päättää osuuskaupan toimintastrategiat, merkittävät investoinnit ja huolehtii, että osuuskaupan laskentatoimi, varainhoito ja sisäinen tarkkailu on asianmukaisesti hoidettu. Hallituksen puheenjohtajana toimii Kymen Seudun Osuuskaupan toimitusjohtaja Harri Miettinen.

Hallituksen jäsenet

  • Harri Miettinen

    toimitusjohtaja (pj)
  • Matti Nikkola

    johtaja
  • Sirpa Kantola-Pakkanen

    aluejohtaja
  • Petri Hirvonen

    talousjohtaja
  • Jessica Juhola

    johtaja, asiakaskokemus

Kymen Seudun Osuuskaupan hallintoneuvosto

Kymen Seudun Osuuskaupan hallintoneuvostoon kuuluu 22 jäsentä, joista 20 on edustajiston valitsemia. Muut kaksi ovat osuuskaupan palveluksessa olevia henkilöstön edustajia. Hallintoneuvoston toimikausi on kolme vuotta ja kunakin vuonna kolmannes jäsenistä on erovuorossa.Hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa, että osuuskauppaa ja sen hallintoa hoidetaan lain ja sääntöjen sekä edustajiston ja hallintoneuvoston päätösten mukaisesti. Hallintoneuvosto vahvistaa osuuskaupan strategian, valitsee osuuskaupan hallituksen ja toimitusjohtajan sekä päättää osuuskaupan toiminnan huomattavasta laajentamisesta tai supistamisesta.

Hallintoneuvoston jäsenet

  • Astola Matti, Miehikkälä
  • Arpiainen Tanja, Hamina
  • Frimodig Marko, Kouvola
  • Hurtta Pia, Kotka
  • Lassila Mikko, Kouvola (puheenjohtaja)
  • Lavonen Esko, Kouvola
  • Lehtinen Riku, Kotka
  • Lonka Merja, Haapa-Kimola
  • Kaunisto Aino-Kaisa, Kouvola
  • Kivistö Eero, Elimäki
  • Niemi Iida, Inkeroinen
  • Nygren Anna, Kotka
  • Melkko Sari, Kouvola
  • Punakivi Jari, Inkeroinen
  • Pyy Marko, Kouvola (henkilöstön edustaja)
  • Pyötsiä Johanna, Kouvola
  • Rantala Jari, Siltakylä
  • Renlund Tarja, Kotka
  • Suikkanen Jaana, Hamina
  • Vehmassalmi Riitta, Kotka (varapuheenjohtaja)
  • Vesala Katriina, Kouvola
  • Virtanen Terhi, Kouvola (henkilöstön edustaja)
Hallintoneuvoston puheenjohtajana toimii agronomi Mikko Lassila ja hallintoneuvoston varapuheenjohtajana henkilöstö- ja hallintojohtaja Riitta Vehmassalmi.

Kymen Seudun Osuuskaupan edustajisto

Kymen Seudun Osuuskaupan omistajien eli jäsenten ylintä päätäntävaltaa käyttää edustajisto, johon kuuluu 50 jäsentä. Edustajiston jäsenet valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan asiakasomistajien keskuudessa toimeenpantavilla vaaleilla.Tutustu edustajiston tehtäviin ja jäseniin.

Kymen Seudun Osuuskaupan johtoryhmä

  • Harri Miettinen

    toimitusjohtaja, 010 76 2400
  • Jukka Virenius

    talousjohtaja, 010 76 24012
  • Ari Hyytiä

    kaupallinen johtaja, 010 76 24013
  • Mikko Virtanen

    mara-toimialajohtaja, 010 76 25401
  • Sanna Mäenpää

    henkilöstöjohtaja, 010 76 24015