3.4.2013
Kodinkoneostoksilla säästää pitkällä tähtäimellä tutkimalla energiamerkkiä, joka on pakollinen keskeisissä kodinkoneissa, muun muassa kylmäsäilytyslaitteissa, tiskikoneissa ja pyykkikoneissa. Merkki kertoo, että suurin osa markkinoilla olevista laitteista täyttää tiukimmat energiatehokkuusvaatimukset.
Tuotteen energian kulutuksen käytön aikana pääsee näkemään laitteeseen kiinnitettävästä energiamerkistä asteikolla A-G. Parhaita energiatehokkuudeltaan ovat A-C-luokan tuotteet. D-luokan laitteet edustavat energian kulutukseltaan keskiarvoa. Kalleimmiksi kuluttajalle tulevat E-G-luokan laitteet, jotka vievät energiaa eniten. Joissakin laiteryhmissä käytetään parhaiden A-luokkien merkitsemiseen luokkia yhdestä kolmeen A plussaan (A+, A++ ja A+++). Energiamerkistä käy ilmi myös laitteen sähkön kulutus kilowattitunteina ja mahdollisesti melutaso desibeleinä.
Myyjältä saa apua energiamerkinnän lukemiseen ja tulkitsemiseen. Lopulliseen sähkönkulutukseen vaikuttaa myös laitteen oikeanlainen asennus ja käyttöolosuhteet. Myyjä kertoo myös käytön, huollon ja hoidon merkityksestä laitteen energiankulutukselle.
Euroopan komissio on vaatinut laitteisiin energiamerkkejä vuoden 2011 lopusta alkaen. Vaatimuksella se haluaa vaikuttaa energiatehokkaampien kotitalouskoneiden kehittämiseen. Suomessa energiamerkinnän ylläpitoa ja oikeellisuutta valvoo Turvatekniikan keskus Tukes.
Energiamerkintä on pakollinen kahdeksassa laiteryhmässä:
25.9.2024 | Paikallisia uutisia
23.9.2024 | Tapahtumat
12.9.2024 | Paikallisia uutisia