Viking Gracelle kansainvälinen ympäristöpalkinto


27.10.2014

S-ryhmän valtakunnallisen yhteistyökumppanin, Viking Linen, lippulaiva M/S Viking Grace on saanut 2014 Skål Sustainable Tourism Award -palkinnon, joka myönnetään kestävän kehityksen matkailun edistämisestä. Palkinto annettiin Viking Gracelle sunnuntaina Meksikossa. Tuomariston mukaan Viking Grace on maailman ympäristöystävällisin matkustaja-alus, joka asettaa standardit koko alalle.

Ympäristöasiat on huomioitu kattavasti Viking Gracen suunnittelussa. Kestävät ratkaisut näkyvät esimerkiksi konehuoneen vihreässä teknologiassa, polttoainekulutusta alentavassa rungon muotoilussa, led-valaistuksessa ja oman hiilihapotetun veden käyttönä kierrätyspulloissa. Tuomaristo kehuu erityisesti polttoainejärjestelmää, joka vähentää merkittävästi päästöjä.

Viking Grace on saanut jo useita ympäristöpalkintoja. Vihreät arvot, nykyaikainen design ja kaikki ikäluokat huomioivat monipuoliset palvelut ovat osoittautuneet menestykseksi. Turku–Tukholma-reitillä liikennöivällä aluksella matkusti yli miljoona ihmistä sen ensimmäisenä vuotena 2013.

Palkinnon myöntänyt Skål International on maailman suurin matkailu- ja turismialan järjestö, jolla on jäseniä yli 80 maassa. Kuljetussarjan voittaneen Viking Gracen ilmoitti kilpailuun Skål International Helsinki.