Kotkassa avattiin uusi ja nykyaikainen hotelli-ravintola Seurahuone 5.10.1961.
Kotkassa avattiin uusi ja nykyaikainen hotelli-ravintola Seurahuone 5.10.1961. Vanha Seurahuone sataman tuntumassa oli tuhoutunut jatkosodan pommituksissa. Vastavalmistuneessa Säästötalossa Seurahuoneen käytössä oli katutasossa hotellin vastaanotto, seitsemännessä kerroksessa ravintola ja ”puolitoistakerrosta” hotellihuoneita, joissa ”kaikissa oli television kytkentämahdollisuus”. Rakennuksen ovat suunnitelleet maineikkaat arkkitehdit Kaija ja Heikki Siren.
Ikkunapöytä Seurahuoneen ravintolassa, seitsemännessä kerroksessa Keskuskadun puolella, oli ”vanhan ravintolan” statusjuttu. ”Ruoka- ja tanssipaikka muita ylempänä” muistetaan myös nimillä Katariinan Sali, ravintola Rosa, Iltaravintola Seurahuone ja Kameli-disco.
”Oltiin siinä Seurahuoneen jonossa ja paleltiin. Nälkäkin oli ja kun Talvitien nakkikioski oli lähempänä kuin Seurahuoneen häränpihvit, yksi kävi hakemassa makkaraperunat kaikilla mausteilla koko seurueelle. Kun vihdoin päästiin ovelle, sanottiin vahtimestarille, että tultaisiin syömään. Sinapit ja ketsupit ovatkin omasta takaa, huomautti vahtimestari ja antoi pojille siistit solmiot.”
Kotkan keskustassa sijaitseva hotelli elää samassa sykkeessä kaupungin elinkeinoelämän ja muuttuvan ravintolakulttuurin kanssa. Ensimmäinen vuosikymmen oli valkoisten pöytäliinojen aikaa. Hotellinjohtaja Ruth Karas oli 1960–1970 –lukujen kotkalaisen ravintolamaailman grand lady. Kaikki kutsuivat häntä Rouva Karakseksi, nekin joiden kanssa hän oli tehnyt sinunkaupat.
”Ennen shekkejä ja pankkikortteja oli tavallista, että asiakkaat söivät ja joivat ”piikkiin”, mikä tarkoittaa, että piccolot kävivät seuraavana päivänä asiakkaan kotona hakemassa ravintolan saatavia. Väkijuomalainsäädäntö kielsi väkijuomamyynnin velaksi, joten saatavien kanssa ei aikailtu.”
Pukeutumisohjeet naisille ja miehille oli ajan tapa, jota lainsäädäntö ohjasi. Herroilla tumma puku ja solmio, yhdistelmäpuku ei käynyt laatuun. Rouvilla ja neideillä ei missään tapauksessa housupukua. Yksinäinen naisasiakas saattoi ”käväistä lounaalla kabinetin puolella”, mutta illalla hänellä piti olla herraseuraa.
”Eipä ihme, että eläkkeellä oleva tarjoilija oli vihainen kun ei päässyt sisälle uuteen Seurahuoneeseen mustissa pitkissä housuissa, Maudista ostetuissa. Hän oli sentään sodan aikana työskennellyt vanhalla Seurahuoneella – urheilijaveljensä verryttelypuvussa”
1980-luvulla Seurahuoneelle tuli uusi laite, joka mahdollisti dokumentin vastaanottamisen
sähköisesti vaikka toiselta puolelta maapalloa. Myyntisihteeri odotti ja odotti milloin alkaa tapahtua. Kun laite käynnistyi, hän kumartui sen puoleen ja sanoi: ”Kotkan Seurahuoneen telefax, hyvää päivää.”
Hotellin ja ravintolan ydintehtävä on palvella asiakkaitaan juhlassa ja arjessa. Henkilökunnalle arkikaan ei ole rutiinia. Kerran kun tilaisuuden järjestäjä ei saanut ensimmäistäkään vierasta, hän vietti asiakkailleen tarkoitetun kaksituntisen luennoimalla henkilökunnalle.
”Muuan mainio kerroshoitaja haettiin aina apuun kun tuli ulkomaalainen asiakas, puhui hän mitä
kieltä hyvänsä. ”Kerroshoitajien tulkki” pärjäsi joka kerta ja sai asiat selvitettyä, olihan hän Savosta
kotoisin ja osasi vain suomee ja savvoo.”
”Hämeenlinnan vankilasta oli karannut kolme vankia. Tyypit tulivat Kotkaan ja Seurahuoneelle, olivat varmaan kuulleet, ”että terveisiä Kotkasta, siellä kunnon kundia ei päähän potkasta”.
Miehistä oli tehty etsintäkuulutukset ja tarkkasilmäinen vastaanottovirkailija tunnisti heidät ja soitti poliisille. Karkurit olivat ensi töikseen tilanneet huoneisiinsa juotavaa, ehkä syötävääkin.
Huonepalvelu kävi huoneessa ja sen jälkeen tulivat poliisit. Kahta tarjoilijaa kiinnosti seurata kuinka vankikarkureita pidätetään. He menivät seuraamaan tilannetta syylärit päässään (hopeiset kulhot, joissa jäähdytetään viinipulloja). Kuka tiesi, jos pidätys olisi ajautunut vaikka ammuskeluun, ajattelivat tilanteeseen varustautuneet rohkeat naiset. Mutta mitä jos muut asiakkaat olisivat nähneet syyläripäät, mitä olisivat mahtaneet ajatella?”
”Presidentti Mauno Koivisto ja rouva Tellervo Koivisto yöpyivät Seurahuoneella 1986. Aamiaiseksi korkeat vieraat pyysivät puuroa, kahvia ja viinerit. Vuorossa ollut kylmäkkö ei uskaltanut maustaa puuroa, ettei siitä olisi tullut liian suolaista. Tämä vaativa tehtävä jäi ravintolan emännän vastuulle.”
”Keittiö on ravintolan sydän. Joskus siellä tapahtuu jännittäviä asioita. 1980-luvulle asti ruokalistat olivat laajoja. Asiakas saattoi tilata mielensä mukaan ”ohi listan” ja hänen toiveensa toteutettiin. Erään vakituisen asiakkaan annoksessa piti olla käsin raastettuja vihanneksia, auringonkukkaöljyä ja herbamare-suolaa. Eräs toinen asiakas piti kovasti riisivellistä, mustasta leivästä ja paksuista kinkkusiivuista. Pariloidut lohenevät ja perinteinen Marskin vorschmack olivat monen vakioasiakkaan suosima yöruoka. Onpa asiakas halunnut viskinsä piimän kera. Tai sillilautasen reunaan nokareen sokeroitua kermavaahtoa.”
Seurahuoneen ravintoloissa on aina esiintynyt suosittuja artisteja, tietenkin myös Kotkan oma poika Juha Watt Vainio. Kerran Junnu tuli huoneestaan hotellin vastaanottoon myöhään illalla. Hän halusi lainata kirjoituskonetta ja paperia. Ehkä joku Vainion kuolemattomista lauluista on syntynyt Kotkan Seurahuoneen hotellihuoneessa.
Nykyisin Sokos Hotel Kotkan Seurahuone on 164 hotellihuoneen ja kolmen ravintolan kokonaisuus. Saman katon alta löytyy monia vaihtoehtoja työ- ja vapaa-ajan viettoon; mm. ruokaa, juomaa, viihdettä, huippuartisteja, kokousmahdollisuudet ja saunaosasto. Hotelli tarjoaa myös runsaasti vapaa-ajan hotellipaketteja, jotka sisältävät sisäänpääsyt paikkakunnan tärkeimpiin matkailukohteisiin.