Kaloriton makeutusvaihtoehto


3.5.2013

Stevialla makeutetut tuotteet päätyvät vielä harvojen asiakkaiden koriin, mutta mahdollisuuksia on. Tämä Suomessa suhteellisen uusi makeutusaine on nimittäin kaloriton, luonnollinen ja lisäaineeton.

Ensimmäiset steviosidiglykosidilla, kansankielisemmin stevialla, makeutetut tuotteet tulivat S-ryhmän ruokakauppojen valikoimiin joulukuussa 2011, heti, kun EU hyväksyi aineen sallittujen elintarvikkeiden listalle.

Steviatuotteita kaupan hyllyille toivoivat muun muassa karppaajat, joiden ruokavalioon luontaisesti makeutetut ja vähäkaloriset tuotteet sopivat. Aikaisemmin jotkut suomalaiset kuluttajat ostivat steviaa kotikäyttöön erilaisista nettikaupoista.

Tällä hetkellä S-ryhmän ruokakauppojen hyllyiltä löytyy 35 steviosidiglykosidilla makeutettua tuotetta.

– Steviatuotteissa oli tärkeä uutuusarvo, koska niiden myötä valikoimiin tuli luontaisesti makeutettuja ja vähäkalorisia tuotteita. Se oli iso lisäarvo erityisesti virvoitusjuomissa, koska siihen asti tarjolla oli ollut vain sokerilla tai keinotekoisesti esimerkiksi aspartaamilla makeutettuja juomia, ryhmäpäällikkö Minna Slotte SOK:sta kertoo.

Rutkasti sokeria makeampaa

Stevia on puhekielinen nimitys Etelä-Amerikasta kotoisin oleville yrittikasvilajikkeille. Etelä-Amerikan alkuperäiskansat löysivät kasvit jo satoja vuosia sitten.

Makeutusaineena käytetään steviakasvin lehdistä valmistettua steviosidiglykosidia, joka on jopa 300 kertaa sokeria makeampaa.

Ensin kauppojen hyllyille tuli stevialla makeutettuja virvoitusjuomia, sitten stevia rikastutti makeutusainevalikoimaa, sen jälkeen makeishyllyä ja välipalajogurttien kirjoa. Tänä keväänä myös mehukeittojen joukkoon on tullut steviamakeutettuja tuotteita.

– Uskon, että tarjonta lisääntyy tulevaisuudessa entisestään ja laajenee uusiin tuoteryhmiin. Arvioimme, että ainakin virvoitusjuomissa, makeutusaineissa ja mehuissa stevia-tuotteet vakiinnuttavat asemansa markkinoilla, ryhmäpäällikkö Antti Oksa SOK:sta arvioi.

Esimerkiksi Jaffa-perheen vaihtoehdoista steviamakeutettujen juomien osuus on 12 prosenttia. Novellen Friss-vesistä 7 prosenttia on stevialla makeutettuja.

Karvas maku hakee paria

Stevialla on luonnostaan karvas maku ja siksi monissa tuotteissa sen makua on miedonnettu jonkun toisen aineen kanssa. Esimerkiksi Jaffoissa stevian kaveriksi on yhdistetty hedelmäsokeri, jolloin maku on lähellä tavallista sokeria.

Stevia ei välttämättä sovellu leivontaan yhtä hyvin kuin muut makeutusaineet. Sokeria sillä ei voi suoraan korvata. Luontainen vaihtoehto kuitenkin kiinnostaa asiakkaita.

– Ihmisten kiinnostus kuluttamansa ruoan ja juoman ravintosisältöihin on kasvussa, ja monet haluavat nauttia terveellisempiä ja luonnollisempia elintarvikkeita. Stevia on toimiva keino vähentää sokerin ja kaloreiden sekä keinotekoisten makeutusaineiden määrää, Slotte ja Oksa summaavat.