Julkaisemme Prismakeskuksen uudistusten edetessä historia-artikkeleita. Sarjan toinen osa käsittelee Prisman vaiheita vuosina 1988-1996.
12.4.2023
Vuonna 1988 neljätoista vuotta kouvolalaisia asiakkaita palvellut Sokos-Market liittyi osaksi S-ryhmän valtakunnallista Prisma-ketjua. Suomen ensimmäinen Prisma oli nähnyt päivänvalon jo vuonna 1972 Jyväskylän Seppälässä ja se antoi myöhemmin nimensä koko kauppaketjulle. Sokos-Marketin nimenvaihdos Prismaksi liittyi S-ryhmän pyrkimyksiin parantaa kustannustehokkuutta ketjutoiminnalla. Ketjussa esimerkiksi keskitetty hankinta alensi liiketoiminnan kuluja.
Kouvolan Prisman alku uudessa ketjussa oli menestyksekäs. Ensimmäisenä toimintavuotena liikevaihto kasvoi 21 prosenttia. Automarket, ensin Sokos-Market ja myöhemmin Prisma, oli alusta lähtien voittoisa liiketoimintamalli. Heti perustamisen jälkeen vuonna 1974 Sokos-Market oli tuonut Osuuskauppa Ympäristön liikevaihtoon vuosikymmenen merkittävimmän kasvun ja vuotta ennen Prisma-ketjuun liittymistä Sokos-Marketin myynti kattoi yli 35 % koko osuuskaupan liikevaihdosta.
Ketjuun liittymisen hetkellä ensimmäisestä suuresta laajennus- ja uudistusprojektista oli vain kolme vuotta aikaa eikä kauppakeskus kokenut suuria muutoksia. Myymälässä Sokos-Marketin punavalkoinen ilme sai kuitenkin väistyä ja rakennuksen katolle nostettiin Prisman sininen valomainos. Sokos-Marketin S-symboli pylonin päässä sai vielä jäädä paikoilleen yli kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Asiakkaille näkymättömämpi mutta symbolisesti merkittävä muutos oli Osuuskauppa Ympäristön pääkonttorin muutto Prismakeskukseen.
Vuosina 1988-1994 toteutettiin tasaiseen tahtiin investointeja ja päivityksiä myös Prisman palveluihin, vaikka pääpaino olikin muissa liiketoiminnan osa-alueissa. Prisman yhteydessä alusta lähtien toiminut huoltamo sai oman rakennuksen huippumoderneine autopesuloineen vuonna 1988. Vuonna 1993 taas päivitettiin turvajärjestelyjä: kassoille asennettiin turvaportit ja putkipostijärjestelmä, joka helpotti rahankäsittelyä. Seuraavana vuonna uudistettiin kassajärjestelmä tavoitteena jälleen sujuvampi ja nopeampi kassapalvelu.
Prismakeskuksen palveluvalikoima on tullut runsaammaksi jokaisen uudistus- ja laajennusprojektin myötä. Prisma-ketjuun liittymisen jälkeen automarketin osastojakoa yksinkertaistettiin vuonna 1990 ja tuoteryhmät jakautuivat elintarvike-, vapaa-aika ja pukeutumisosastoille. Tutut Rauta-Prisma, Maatalous-Prisma, Auto-Prisma sekä Shell-Prisma jatkoivat toimintaansa Prismakeskuksessa tai läheisissä rakennuksissa. Cafeteria ja Pizzeria Rossino tarjosivat yhä virkistävän tauon ostosten lomaan. Vuonna 1990 Prisma-keskukseen avautui myös Alko.
Kouvolan Prismakeskuksen historian toinen laajennus ja uudistus aloitettiin vuonna 1995. Samana vuonna valmistui 4000 neliömetrin laajennusosa, jonka jälkeen kauppakeskuksen pinta-ala oli 16 600 neliömetriä. Kouvolan Prisma oli jälleen Suomen suurin automarket.
Vuonna 1996 jatkettiin alkuperäisen vuonna 1974 rakennetun tavaratalo-osan uudistamisella. Työt ulottuivat sisätiloista julkisivuun. Liikenne- ja pysäköintijärjestelyt uusittiin, noutopiha laajentui ja autokauppa siirtyi omaan kiinteistöönsä. Merkittävä palveluvalikoimaa lisännyt muutos oli kauppakäytävä liiketiloineen, joissa aloittivat vuokralaisina mm. Jimm & Jill -vaatekauppa ja McDonald’s. Myös Osuuskaupan omaa ravintolatarjontaa uusittiin: yläkerran perinteisessä ravintolatilassa avautui Prisma Café.
Vuoteen 1996 mennessä Kouvolan Prismakeskus oli myynniltään koko maan toiseksi suurin ja pääkaupunkiseudun ulkopuolella suurin. Se palveli ja palvelee yhä tänäkin päivänä koko pohjoista Kymenlaaksoa ja ohikulkuliikennettä.
Lähteet
Osuuskauppa Ympäristö 1996. Ympäristö 1921-1996. Anttonen, K., Palonen T. (toim.). Gummerus: Jyväskylä.
Osuuskauppa Ympäristön henkilöstölehti Riippumaton 1/88
Osuuskauppa Ympäristön toimintakertomukset 1988-1996
S-ryhmän ja kuluttajaosuustoiminnan historia
Lue muut historia-artikkelit:
Osa 1: 1974-1988 Sokos-Marketin aika
Osa 3: 1997–2024 Prisma Kouvola – Täyden palvelun kauppakeskus
18.12.2024 | Paikallisia uutisia
16.12.2024 | Paikallisia uutisia
13.12.2024 | Paikallisia uutisia