Kouvolan Prismakeskus on tarjonnut vähittäiskaupan palveluita Kouvolan alueella vuodesta 1974 alkaen. Silloinen Sokos-market päivittyi Prismaksi vuonna 1997 tehdyn uudistuksen myötä ja viimeisin suurempi uudistus kiinteistössä tehtiin vuosina 2010-2011, jolloin rakennuksen myyntipinta-ala ja Prismakeskuksen vuokralaisten määrä tuplaantui. Viime vuosien aikana Prismakeskusta on päivitetty vuokralaistarjonnan osalta sekä Prisman osalta, joiden myötä on toteutettu useampia konseptipäivityksiä päivittäis- ja käyttötavaraosastoille.
Nyt Prismakeskukseen suunnitellaan mittavia uudistustöitä, joiden olisi tarkoitus käynnistyä vuonna 2023.
– Tavoitteenamme on päivittää Prismakeskuksen palvelut, talotekniikka ja miljöö, sekä kehittää koko liikekeskuksen vetovoimaisuutta. Kehityshankkeen suunnittelu on käynnistynyt, kertoo KSO:n kaupallinen johtaja Ari Hyytiä.
Prisma Kouvolassa työskentelee noin 200 työntekijää ja liikekeskuksessa toimii reilu parikymmentä vuokralaista.