Kymen Seudun Osuuskauppa käynnisti Kouvolan Prismakeskuksen uudistamishankkeen vuoden 2022 lopussa. Keväällä uudistustöitä tehtiin etenkin Prisma Kouvolan myymälässä ja piha-alueilla. Kesän aikana töiden painopiste on siirtynyt Prismakeskuksen kauppakäytävälle. Muutokset näkyvät myös ulkona, kun rakennus saa uuden harmaan värin pintaansa.
14.7.2023
Prisma Kouvolan myymälätila uudistui
Uudistusprojektin puolessa välissä tuoteryhmien sijainnit Prisma Kouvolan myymälässä ovat vakiintuneet. Työt aloitettiin Prisma Raudan myymäläkalustuksen uusimisella ja osastoja tiivistettiin, jotta uutta voitiin rakentaa. Kevään suurimpia muutoksia oli päivittäistavaraosaston siirtyminen uudelle paikalleen, jota edelsi ajanmukaisten energiatehokkaiden kylmäkalusteiden asennus.
Juhannuksen jälkeen myymälän uudet ääriviivat hahmottuivat, kun uusi kassalinjasto ja infopiste avattiin. Prisman osastot sijaitsevat pohjakuvan mukaisilla paikoilla loppuvuoteen asti. Syksyn aikana päivitetään vielä myymäläkalusteita, jonka jälkeen viimeisetkin tuoteryhmät siirtyvät lopullisille paikoilleen ja uudistusten ajaksi tiivistetyt käytävät palautetaan normaalileveyteen.
– Uudistusten keskellä asiointi ja työskentely on vaatinut kärsivällisyyttä, josta kiitämme niin asiakkaita kuin henkilökuntaamme. On ollut ilo huomata, että asiakastyytyväisyys on kyselyiden mukaan pysynyt kohtuullisella tasolla koko alkuvuoden, KSO:n Prismajohtaja Jari Klaus sanoo.
Uudistustyöt siirtyvät Prismakeskuksen kauppakäytävälle
Seuraavan puolen vuoden ajan uudistusten painopiste on Prismakeskuksen kauppakäytävällä. Kauppakeskuksen muille myymälöille rakennetaan uudet liiketilat, jotka keskitetään yhtenäiselle alueelle Prisman myymälän edustalle.
Nyt rakentuviin liiketiloihin siirtyy mm. S-Pankki, joka palvelee syksyn ajan väistötiloissa kauppakeskuksen toisessa kerroksessa. Uuden liiketilan saa myös KSO:n Emotion-myymälä, jonka yhteyteen avataan KSO Hiuspalvelun uusin toimipiste.
Loppuvuoden aikana aloitetaan Ravintolamaailman päivittäminen. KSO:n ravintolaliiketoiminta täydentyy kahdella uudella ravintolalla Wokki ja Mestari. Pizza & Buffa, Presso ja Hesburger jatkavat toimintaansa osana Ravintolamaailmaa. Uudistusprojektin lopussa uudella liikepaikalla avautuu myös Tykkimäki Actionpark.
Uudistukset muuttavat liikennejärjestelyitä
Uudet liikennejärjestelyt sujuvoittavat Kouvolan Prismakeskukselle saapumista ja paikoitusalueella liikkumista. Kesäkuussa muutettiin kaksisuuntaiseksi paikoitushallin ensimmäisen kerroksen sisäänkäynti Korjalan puolella. Lokakuussa avataan liikenteelle kaksi uutta kiertoliittymää, joista toinen sijoittuu Tommolankadun ja Lehtikaaren risteykseen ja toinen Prismakeskuksen piha-alueelle.
Prisman tavaraliikenne siirtyi uudelle lastauslaiturialueelle toukokuussa. Vanha lastauslaituri tulee remontin valmistuttua palvelemaan Prismakeskuksen vuokralaisten tavaraliikennettä.
– Prismakeskuksen uudistus on mittava investointi Korjalan marketalueeseen ja Kouvolan alueen elinvoimaisuuteen. Hanke on nyt päässyt hienosti puoleen väliin ja jatkamme eteenpäin suunnitelmien mukaisesti. Uudistettu Prismakeskus avautuu alkuvuonna 2024, sopivasti Kouvolan Prisman täyttäessä 50 vuotta, kertoo KSO:n kaupallinen johtaja Ari Hyytiä.
Kouvolan Prisma-keskuksen paikalla on tarjottu vähittäiskaupan palveluita vuodesta 1974 alkaen. Prismaksi alkuperäinen Sokos-market päivittyi vuonna 1988 tehdyn uudistuksen myötä. Nyt käynnissä on Prismakeskuksen historian neljäs uudistusprojekti. Kuluvan vuoden aikana päivitetään kauppakeskuksen palvelut, miljöö, kalustus, talotekniikka ja julkisivu. Prisma palvelee asiakkaita normaalein aukioloajoin koko hankkeen ajan ja uudistukset valmistuvat vuoden 2024 alussa.
25.9.2024 | Paikallisia uutisia
23.9.2024 | Tapahtumat
12.9.2024 | Paikallisia uutisia