15.1.2019
Keikkuuko ostotietojesi kärjessä kurkku ja tomaatti? Onko teidän perheen suosikkihedelmä appelsiini vai kuulutteko banaanienemmistöön? Syötkö päivittäin ravitsemussuosituksen mukaiset puoli kiloa hedelmiä ja vihanneksia? Omaa kasvisten kulutusta voi nyt seurata S-ryhmän Omat ostot -palvelussa.
S-ryhmän asiakkaiden omaa ostodataa visualisoivaan Omat ostot -palveluun on lisätty monen toivoma ominaisuus, painoon perustuva kasvisten kulutuksen seuranta. Palvelusta näkee nyt, kuinka monta kiloa hedelmiä ja vihanneksia on ostanut vuodessa tai kuukaudessa yhteensä tai keskimäärin päivässä.
Kulutusta voi seurata kaikki kasvisostokset yhteen laskien, eroteltuna hedelmiin, juureksiin, marjoihin ja vihanneksiin tai aina yksittäisiin tuoteryhmiin kuten banaaneihin, rypäleisiin ja kiiveihin asti.
Ravitsemussuositusten mukaan vihanneksia, hedelmiä ja marjoja tulisi syödä vähintään 500 grammaa päivässä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan miehistä vain 14 prosenttia ja naisista 22 prosenttia syö suosituksen mukaisesti.
– S-ryhmän tavoitteena on saada suomalaiset syömään enemmän kasviksia, ja nyt meillä on tarjolla siihen erinomainen työkalu. Uskomme, että kasvisten kulutuksen seuranta voi auttaa syömään terveellisemmin samalla tavalla kuin esimerkiksi askelmittarit voivat kannustaa liikkumaan, S-ryhmän vähittäiskaupan valikoimajohtaja Antti Oksa kertoo.
Data kuuluu asiakkaalle
Datan käytöstä on keskusteltu julkisuudessa viime aikoina erittäin paljon. Kansainvälisten jättien tietovuodot ja Cambridge Analytican kaltaiset väärinkäyttöskandaalit ovat horjuttaneet ihmisten luottamusta dataa kerääviin yhtiöihin. Samalla ihmiset ovat kuitenkin entistä kiinnostuneempia personoiduista palveluista ja itsensä mittaamisesta, minkä data puolestaan mahdollistaa.
– Datan oikeudenmukainen käyttö on yksi aikamme tärkeimpiä yhteiskunnallisia kysymyksiä. Asiakkaidemme omistamana yrityksenä meidän näkökulma on tässä selkeä: asiakas on meillä aina kuskin paikalla ja päättää mihin hänen tietojaan saa käyttää. Datasta kehitetään palveluita, jotka hyödyttävät ennen kaikkea asiakkaita itseään, Omat ostot -palvelun kehityksestä vastaava kehityspäällikkö Kai Kuikkaniemi SOK MEDIAsta kertoo.
Omat ostot -palveluun kehitetään jatkuvasti uusia asiakkaiden toivomia ominaisuuksia.
25.9.2024 | Paikallisia uutisia
23.9.2024 | Tapahtumat
12.9.2024 | Paikallisia uutisia