Prisma Jumbossa tehdään hyvää työtä


16.12.2015

Osuuskauppa HOK-Elannon Prisma Jumbon käyttötavarakaupan tiimi laittoi takatilat entistä ehommiksi ja paransi näin logistiikkaa sekä varaston siisteyttä ja toimivuutta. Muutos on helpottanut arjen tekemistä sekä muun muassa työturvallisuutta, kun asioilla on vielä selkeämmin omat paikkansa ja jokainen tiimistä huolehtii, että tavarat ovat aina paikoillaan.

Prisma Jumbon käyttötavarakaupan 34 hengen käyttötavaratiimi palkittiin marraskuussa S-ryhmän Hyvä työ -palkinnolla. Kilpailussa etsittiin töiden sujumista helpottaneita arkisia ideoita ja käytäntöjä. Prisman käyttötavarakaupan tiimi laittoi myymälän takatilat kuntoon niin, että asiakaspalveluun jää nyt enemmän aikaa ja työskentely on sujuvampaa.  

Prisma Jumbon käyttötavarakaupan logistiikkapäällikön Minna Rekilän mukaan tiimi listasi reilu vuosi sitten asioita, joihin haluttiin muutosta.

– Päätimme keskittyä asioihin, joita voimme muuttaa, ja parannuksia on tapahtunut. Olemme ihmetelleet, miten homma on aiemmin pyörinyt, kun arkisiin asioihin on kulunut kohtuuttomasti aikaa, Rekilä kertoo.

Tavarat paikoillaan

Nykyään kaikelle on takatiloissa oma paikkansa. Esimerkiksi myymäläsomistukseen tarvittavat materiaalit on järjestetty teemoittain rullakoihin, kalusteet ovat sovitussa paikassa ja kierrätys selkeästi yhdessä paikassa.

Kodinkonevarastoon puolestaan tilattiin lisää varastohyllyjen kannattimia, jotta varastossa olevat tuotteet löytyvät helposti, kun niitä noudetaan asiakkaille. Myös työturvallisuus on parantunut, kun kaikki huolehtivat tavarat paikoilleen.

– Jokainen tietää, mistä etsii ja mihin vie. Asioita ei jätetä jonkun muun hoidettavaksi, vaan ne hoidetaan itse loppuun asti. Korjausta tai huoltoa vaativat välineet hoidetaan välittömästi. Tässä esimiehemme, prismajohtaja Juha Itkonen on ollut avainroolissa. Hänellä on sama näkemys asioista kuin meilläkin: työtä ei voi tehdä, jos välineet eivät ole kunnossa tai niitä ei ole riittävästi.

Myös uusien työntekijöiden sekä harjoittelijoiden perehdytys on tätä nykyä helpompaa, kun tavarat ovat järjestyksessä.

– Pidämme huolta siitä, että uudet työntekijät toimivat pelisääntöjen mukaan. Perehdyttämisellä on tässä iso merkitys, kertoo sportin myyntialuevastaava Ville Kortelainen.

Myös hävikki pysyy Rekilän mukaan aisoissa, kun tiedetään tarkasti mitä on varastossa.

– Varastopaikat ja muun muassa reitit varauloskäynneille on lisäksi merkitty lattiaan teipein, jotta jokainen tietää mihin saa jättää lavoja ja mihin ei. Teippiä on kulunut kilometritolkulla, Rekilä nauraa.

Ei muutoksia ilman vastarintaa

Kaikki uudistukset eivät silti ole sujuneet ongelmitta.

– Isoon tiimiin mahtuu aina niitä, jotka ajattelevat, etteivät yhteiset ohjeet tai säännöt kosketa minua. Onneksi myös tiimi on alkanut laittaa ruotuun nämä heikoilla jäillä liikkujat, Rekilä toteaa.

Työyhteisössä on sovittu, että purnaaminen niistä asioista, joihin ei voi vaikuttaa, lopetetaan. Rekilä korostaa, että on tervettä kyseenalaistaa asioita, mutta siihen ei kannata tuhlata turhaa energiaa.

– Kaikki on kiinni asenteesta. Harmistus tarttuu työkaveriinkin. Onneksi meillä on hyvä henki: työtyytyväisyystutkimuksen tuloskin nousi merkittävästi tänä vuonna. Tällaisten asioiden tekemiseen tarvitaan ihan jokaista tiimiläistä.

Joulusesonki vaatii jokaista

Asioiden sujuminen helpottaa myös vuoden kiireisimpänä aika jouluna. Vaikka taloustilanne on haastava, Jumbon Prismassa kauppa käy ja asiakasmäärät ovat olleet KT-myyntipäällikkö Harri Saarisen mukaan nousussa lähes koko vuoden. Jumbo pitää pintansa perinteisenä joulukauppakeskuksena, jonne tullaan jouluostoksille kauempaakin.

– Lapsiperheiden osuus korostuu entisestään joulun lähestyessä. Lelut, viihde-elektroniikka ja sisustus ovat suurimpia myyntiryhmiämme.

Saarisen mukaan joulukaupassa onnistuminen vaatii saumatonta yhteispeliä ja sataprosenttista työpanosta.

– Tämä aika on jatkuvaa tavarapelin seuraamista ja työvuorojen ruuvaamista, jotta oikeat ihmiset ovat oikeaan aikaan oikeilla paikoilla.

Hyvä työ -kisassa palkittiin myös:

– Satakunnan Osuuskaupan Original Sokos Hotelli Vaakuna Pori. Hotellihuoneiden kylpyhuoneista roska-astiat siirrettiin huoneremontin yhteydessä lattialta seinälle. Muutos on parantanut ergonomiaa ja nopeuttanut huoneiden siivousta.

– Osuuskauppa KPO:n S-market Haapajärvi. Työtehtävät on organisoitu uudella tavalla yli osastorajojen: kuormat puretaan yhdessä ja kassavuorot on jaettu kahden tunnin pätkiin tasaisesti kaikille. Muutoksen myötä työn kuormittavuus on vähentynyt, yhteishenki kasvanut ja palvelu parantunut.

– Hyvä työ -kunniamaininnat saivat lisäksi Osuuskauppa KPO:n Original Sokos Hotelli Vaakuna Vaasa, Pirkanmaan Osuuskaupan Sokos Tampereen Ravintola Herkku sekä Varuboden-Oslan Handelslagin työsuojelutoimikunta.

Teksti: Petra Sneck
Lähde Ässä-lehti 6/2015