S-ryhmä palkitsi huippuosaajiaan – KSO:n ravintolat vahvasti edustettuina


Public Corner Kotka, Rosso Kuusankoski ja Frans & Rose Kouvola ovat vuoden 2020 ketjuravintolat!

16.4.2021

S-ryhmän ravintoloiden vuoden parhaat teot ja tekijät palkitaan vuosittain järjestettävässä gaalassa, joka on odotettu tapahtuma S-ravintoloiden ammattilaisten keskuudessa. Tänä vuonna palkintokriteereissä näkyi vahvasti työntekijöiden saavutukset asiakastyytyväisyyden kasvun osalta. S-ravintoloiden asiakastyytyväisyys onkin kasvanut viimeisen vuoden aikana ennätyslukemiin.

KSO:n ravintoloiden ammattitaitoinen palvelu sekä liiketoiminnan kehitystyö on näkynyt erityisesti asiakkaille, mutta niin se näkyi myös palkintoraadille – tästä osoituksena Kymenlaaksoon suuntasi kolme Vuoden ketjuravintola -palkintoa sekä parhaimman NPS-asiakastyytyväisyyden palkinto!

– Palkinnot ovat erityisen merkityksellisiä tällä kertaa, jossa ajanjakso on ollut poikkeuksellisen haastava. Henkilökuntamme on tehnyt erinomaista työtä korona-aikana ja osoittaneet rautaista ammattitaitoa tilanteessa, jossa oma työympäristö on välillä voinut vaihtua myös toiselle toimialalle, kertoo KSO:n toimialajohtaja Mikko Virtanen.

Vuoden Juomaravintolan 2020 palkinto myönnettiin Public Corner Kotkaan. Tämän ravintolan yhteen sitoutunut henkilöstö suorittaa asiakaspalvelua korkealla tasolla vuodesta toiseen. Asiakastyytyväisyyden keskiössä on paitsi loistava henkilökunta, mutta myös esimerkillinen johtaminen ja koko henkilökunnan osallistaminen yhteiseen tekemiseen.

Vuoden Rosson 2020 palkinto myönnettiin Rosso Kuusankoskelle. Kyseinen Rosso on viime vuosien aikana kehittänyt asiakastyytyväisyyttään erinomaiselle tasolle päättäväisesti ja sinnikkäästi, koko henkilökunta yhteen hiileen puhaltaen. Asiakastyytyväisyys on ketjun ykkösluokkaa ja asiakkaat tulevat uudelleen tähän Rossoon jopa 95 % todennäköisyydellä.

Vuoden Frans & Les Femmes 2020 palkinto myönnettiin Frans & Rose Kouvolaan. Tämän ravintolan asiakastyytyväisyystutkimuksen NPS on ollut kiitettävällä tasolla vuodesta toiseen. Ravintolassa on keskitetty asiakaspalvelun ja laadun johtamiseen niin salissa kuin keittiössä ja näiden yhteisvaikutuksella vuoden ravintolan pysti matkasi Kouvolaan.

S-ryhmän kaikkien ravintoloiden parhaimman NPS-tuloksen vuonna 2020 nappasi Public Corner Kotka. NPS on maailman johtava mittari asiakastyytyväisyyden ja -uskollisuuden mittaukseen sekä siihen, onko asiakkailla halua suositella yritystä muille. Public Corner Kotkan asiakkaista huikeat 99 % tulisi käyntinsä perusteella uudestaan ravintolaan.