29.8.2017
Vastuullinen kesäduuni 2017 -kampanja on palkinnut S-ryhmän Suurin vastuullinen kesätyöllistäjä 2017 -kunniamaininnalla. Kampanjan edustajat kiittävät perusteluissaan upeasta työstä, jota S-ryhmässä tehdään nuorten kesätyöllistämisen eteen.
S-ryhmä on tarjonnut menneenä kesänä yhteensä 13 000 kesätyöpaikkaa toimipaikoissaan – marketeissa, ABC-liikennemyymälöissä, ravintoloissa, hotelleissa – ympäri Suomen. Työllistetyistä nuorista noin 7500 oli Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelijoita.
− Tarjoamme vuosittain merkittävälle joukolle nuoria sen ihan ensikosketuksen työelämään. Haluamme, että kokemus on positiivinen ja mukava. Samalla opettelemme työelämätaitoja, kuten pelisäännöistä kiinni pitämistä. Ne ovat tärkeä osa perehdytystä. Myös hyvän rekrytointikokemuksen ja työhaastatteluoppien antamiseen on tänä vuonna satsattu monessa osuuskaupassa, SOK:n henkilöstöjohtaja Susa Nikula kertoo.
Eniten nuoria työllistävä yritysryhmä
Nuorten työllistäminen on mahdollisuus näyttää tuleville palvelualan ammattilaisille, millaista työ S-ryhmässä on.
− Monet kesätyöntekijät jatkavat osa-aikaisina, osalle kesäpesti muuttuu vuosien keikaksi. Yritysryhmämme työllistääkin eniten nuoria Suomessa, ja toimimme siltana työelämään. Se tuo ison vastuun. Nuorten erityishaasteiden tunnistamiselle ja esimerkiksi työkykyisyyden turvaamiselle on nyt yhteiskunnallisestikin selkeä tilaus, Nikula toteaa.
Lisätiedot:
SOK, henkilöstöjohtaja Susa Nikula, S-ryhmän henkilöstötyö, puh. 010 76 80260
25.9.2024 | Paikallisia uutisia
23.9.2024 | Tapahtumat
12.9.2024 | Paikallisia uutisia