Uusi Radisson Blu Aleksanteri Hotel lupaa olla ”toinen kotisi”


19.1.2016

Radisson Blu Hotellit vahvistavat verkostoaan Suomessa, kun Solo Sokos Hotel Aleksanteri Helsingissä liittyy maaliskuun lopulla Radisson Blu -ketjuun. Uusi Radisson Blu Aleksanteri Hotel avaa ovensa 23.3.2016.

Radisson Blu Aleksanteri Hotel tuo uudistuksen myötä pääkaupunkiseudun tarjontaan palvelunlaadustaan tunnetun, intiimin ja boutique-hotellimaisen kokemuksen. Hotellin henkilökohtainen palvelu on jo tänä päivänä elimellinen osa hotellia, ja nyt sitä vahvistetaan edelleen vastaamaan yleismaailmallisiin trendeihin sekä asiakkaiden toivomuksiin.

Osana uudistushanketta Aleksanterin asiakkaiden keskuudessa suoritettiin kysely, jonka avulla haettiin paljon matkustavien ihmisten ajatuksia siitä, mitä he kaipaavat kodistaan ollessaan matkoilla sekä millaisia viihtyvyyttä lisääviä asioita he toivovat hotellilta. Kyselyn tuloksia hyödynnetään uudenlaisen hotellielämyksen toteuttamisessa.

Radisson Blu Aleksanteri Hotel lupaa olla on kotia rakastavien ihmisten unelmahotelli. Uusi Aleksanteri yhdistää kansainvälisen hotelliketjun laadun ja luotettavuuden intiimin ja yksilöllisen hotellin ominaisuuksiin. Eri kulttuureista tuleville vieraille Aleksanteri tarjoaa kurkistuksen maailmalla kiinnostavaan brändiin, suomalaiseen kotiin. Hotellin tekemän kyselyn mukaan pyrkimys aitoihin ja ihmisläheisiin kokemuksiin on yhteistä sekä vapaa-ajanmatkustajille että liikematkustajille.

– Uusi Radisson Blu Aleksanteri Hotel täydentää erinomaisesti kahdeksan uniikin Radisson Blu Hotellin muodostamaa perhettä Suomessa. Jokainen hotellimme tarjoaa yksilöllisen tavan kokea kansainvälisen Radisson Blu -brändin vahvuudet, sanoo SOK:n kansainvälisestä hotelliliiketoiminnasta vastaava johtaja ja Radisson Blu Suomen maajohtaja Tomi Peitsalo.

– Aleksanterin identiteetti rakentuu autenttisuuteen ja henkilökohtaisuuteen, jotka ovat olleet kasvava trendi matkailualalla viime vuosina. Haluamme tarjota vieraillemme uniikin kombinaation suomalaista kodikkuutta ja hotellin tarjoamaa vaivattomuutta ja monipuolista palvelutarjontaa, sanoo Radisson Blu Aleksanteri Hotellin hotellinjohtaja Klaus Ek.

Myös hotellin ravintolakokemus tähtää kodikkuuteen ja aitouteen. Hotellin alakerrasta tulee yhtenäinen olohuonemainen tila, jossa vieraiden sekä ravintolaan tulijoiden on mahdollista syödä, tehdä töitä, tavata ystäviä tai rauhoittua – nauttia vapaa-ajasta kuin kotonaan.

Majoittumiskokemusta kehitetään huoneiden visuaalisuutta ja käyttömukavuutta kohentamalla. Keskeinen osa uudistusta on Suomen Radisson Blu Hotellien kehittämä Blu Dreams -unikokemus, josta pääsevät nauttimaan nyt myös Aleksanterin asiakkaat. Blu Dreams on kehitetty huomioimaan yksilölliset nukkumistarpeet. Konseptin keskiössä on kokonaisvaltainen nukkumismukavuus nukahtamisesta heräämiseen. Yksi elementti on Magic Bed -vuode, jossa on nukkujan mukaan muokkautuva älypatja, sekä runsas tyyny- ja peittovalikoima. Myös Aleksanterin aamiainen tulee uudistumaan, kun hotellissa otetaan käyttöön syksyllä 2015 Radisson Blu Hotelleissa lanseerattu uusi Super Breakfast -aamiainen. Super Breakfast on kokonaisvaltainen kokemus, joka tarjoaa ravintoa kaikille aisteille. Aamiaisessa korostuvat korkealaatuiset tuoreet ruoka-aineet, paikalliset erikoisuudet sekä yksilöllinen ja visuaalisesti puhutteleva esillepano.

– Hotellissa ei ole henkilökuntaa ja asiakkaita vaan isäntäväkeä ja vieraita. Asiakaskokemus on onnistunut, kun vieraamme toteaa: ”Wow, täällä haluaisin asua”, tiivistää Klaus Ek.

Radisson Blu Aleksanteri Hotellin hotellitoimintoja operoi jatkossakin Sokotel Oy, joka on SOK:n matkailu- ja ravitsemusliiketoimintaa harjoittava tytäryhtiö. Radisson Blu Hotelleihin maaliskuun lopulla liittyy myös nykyinen Solo Sokos Hotel Tammer Tampereella. Radisson Blu on yksi maailman johtavista hotellibrändeistä, ja sillä on yli 280 hotellia 62 maassa.